Okmetic uutiset ja tapahtumat

Okmetic laajentaa ja palkkaa kymmeniä uusia työntekijöitä Vantaalle

Piikiekkoja valmistava teknologiayritys Okmetic rakentaa parhaillaan nykyisten toimitilojensa rinnalle yli 1000 neliön laajennusta ja täydentää olemassa olevaa tuotantokapasiteettiaan. Uuden tuotantolinjan on tarkoitus käynnistyä vuoden 2018 aikana. Tehtaan laajennus ja tuotantokapasiteetin kasvatus tuovat Vantaalle vähintään 40 uutta työpaikkaa seuraavan puolen vuoden aikana.

Kysynnän kasvu sekä meneillään olevat investoinnit jatkojalostettujen C-SOI-kiekkojen ja muiden vaativampien kiekkojen valmistamiseen lisäävät henkilöstötarvetta. Okmetic etsiikin kasvavaan ja menestyvään joukkoonsa uusia tekijöitä. Toimihenkilöitä on jo palkattu vuoden 2017 aikana ja uusien prosessoijien rekrytointi on parhaillaan käynnissä.

”Tekijöitä tarvitaan erityisesti tuotantotehtäviin. Osa tehtävistä sijoittuu puhdashuoneeseen. Suurin osa tehtävistä on kolmivuorotyötä”, Okmeticin henkilöstöstä, IT:stä ja laadusta vastaava johtaja Markus Virtanen kertoo ja lisää rekrytointien jatkuvan aina kevääseen 2018 saakka.

Okmetic toimittaa asiakaskohtaisesti räätälöityjä korkean lisäarvon piikiekkoja antureiden sekä erillispuolijohteiden ja analogiapiirien valmistukseen kansainvälisillä markkinoilla toimiville asiakkailleen. Okmeticin anturikiekot mahdollistavat kehittyneempien MEMS–komponenttien valmistamisen. Näitä tuotteita käytetään elektroniikkateollisuuden kasvavilla alueilla kuten autoteollisuuden ja terveydenhuollon sovelluksissa sekä älyrannekkeissa, älypuhelimissa ja tableteissa.

Okmetic sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien äärellä Kehä III:n varrella, lentoaseman tuntumassa. Vantaan tehtaalla työskentelee noin 380 työntekijää.

Tutustu Okmeticiin työnantajana ja katso uusi rekrytointivideomme
Okmetic kuvapankki

Lisätietoja: