
Opiskelijat
Opintojenaikainen työ voi toimia ponnahduslautana uralle. Tarjoamme monipuolisia mahdollisuuksia alaa opiskeleville kesätöistä lopputyöpaikkoihin.

Kansainvälinen ympäristö Suomessa
Meillä pääsee työskentelemään osana puolijohdealan arvoketjua kansainvälisessä toimintaympäristössä. Valtaosa toimittamistamme piikiekoista valmistetaan Vantaan tehtaalla, jota on laajennettu ja kehitetty mittavin investoinnein viime vuosien aikana. Myyntiorganisaatiomme palvelee usealla mantereella lähellä globaaleja asiakkaitamme.

Teknologian kehitys pohjaa piihin
Piikiekot toimivat alustana teknologisesti kyvykkäämmille sovelluksille, joiden kehitystä ajavat eteenpäin esimerkiksi parempi turvallisuus, älykkyys sekä energiatehokkuus. Olemme mukana kehittämässä tulevaisuuden teknologioita ja alan markkinanäkymät ovat positiiviset pitkälle tulevaisuuteen.
Harjoittelupaikat ja opinnäytetyöt

Kesätöiden kautta alalle
Palkkaamme vuosittain noin 50 opiskelijaa kesälomasijaisiksi tuotantoon sekä muutaman opiskelijan kesäsijaisiksi toimihenkilöpuolelle. Tulevan kesän työntekijöiden rekrytointi alkaa yleensä loppuvuodesta. Myös muut harjoittelu- ja työssäoppimisjaksot ovat mahdollisia. Lisäksi teetämme jonkin verran diplomi- ja opinnäytetöitä.
Kesätyöhakumme kesäksi 2024 aukeaa loppuvuodesta.

Olemme monessa mukana
Osallistumme vuoden aikana eri rekrytointitapahtumiin. Tule tapaamaan okmeticlaisia ja kuulemaan uramahdollisuuksista ja siitä, minkälaista meillä on työskennellä.

Verkostoidu kanssamme
Verkostoidu kanssamme ja pysyt toimialamme kehityksen ja huippuosaamisen etujoukoissa. Järjestämme alan osaajia yhdistäviä tapahtumia ja webinaareja. Lisäksi jaamme vinkkejä, miten voit kehittää osaamistasi tai edetä urallasi.